Bunker: Konnakoulu

Like 2001
Englanninkielinen alkuteos: Education of a Felon 2000
Suomentaja: Juha Ahokas

"Edward Bunker syntyi Los Angelesissa vuonna 1933. Laitoskierteensä hän aloitti viisivuotiaana, kun pilalle hemmotellusta ainoasta lapsesta tuli avioeron myötä yhdessä yössä "kärpästen herra", kuten Eddie asian ilmaisee. Ongelmat viranomaisten kanssa johtivat siihen, että hänet passitettiin pahamaineiseen San Quentinin vankilaan 17-vuotiaana. Hänestä tuli paikan kaikkien aikojen nuorin vanki."

Tästä kirjasta olin kuullut usealta taholta pelkkää hyvää, joten pakkohan se oli lukea. Kirja on palkittu Englannissa vuoden 2000 parhaana ei-fiktiivisinä teoksena ja se on laajasti arvostettu. Vangit ympäri maailman lukevat tätä kuulemma vankiloissa.
Noh. Olihan se ihan ok. Ei mikään sykähdyttävä. Lähes 500 sivuisen kirjan olisi saanut helposti tiivistettyä lyhyemmäksikin. Bunker on aivan epäilemättä elänyt hyvin mielenkiintoisen elämän josta kerrottavaa ei varmasti puutu, välillä vaan pakostakin mietin että kirjan tarinat tuskin olivat niitä mielenkiintoisimipia. Bunker sinänsä vaikutti äärimmäisen miellyttävältä ja sympaattiselta mieheltä, joka on hurjan nuoruuden jälkeen päässyt hienosti jaloilleen ja menestynyt niin kirjailijana kuin näyttelijänäkin.

Grímsdóttir: Z-rakkaustarina

Like 1997
Islanninkielinen alkuteos: Z-ástarsaga 1996  
Suomentaja: Tapio Koivukari

"Tunnen miten liekki pitenee ja kipinöi, kunnes se leviää ja valaisee ruumiini jokaisen hermon, joka lihaksen, joka luun, joka perhanan paikan ja olen pimeydessä kokonaan tulen vallassa, liekehtimättä. Ja samassa koko tietoisuuteni ja maailmani katoaa luoksesi, missä nukut rauhallisena patjallasi, vieressäsi vaatteet, joihin aiot huomenna pukeutua tullessasi käymään luonani, kuten tavallisesti töiden jälkeen. 

Tai näin minua haluttaa ajatella sinua nyt.

Haluan ajatella sinua nukkuvana, sillä onhan yö.

Kuitenkin tiedän, että valvot ja odotat.

Sinä sinusta sinulta.

Kaikki minun sinusta.

Sinun minusta."

Z-rakkaustarina on haikean kaunis kertomus kahden naisen välisestä rakkaudesta, sisaruksista, mustasukkaisuudesta ja kuolemasta.
Anna on kuolemansairas ja kadonnut sairaalasta. Annan sisko Arnthrúdur ja miehensä Valgeir ovat Annan rakastetun, Z:n, luona miettimässä mihin Anna on voinut mennä. Z lausuu ulkomuistista Annan hänelle kirjoittamia runoja. Runojen kautta Arnthrúdur tutustuu siskoonsa paremmin. Koko ajan Arnthrúdur tarkkailee kuitenkin miestään, josta on sairaalloisen mustasukkainen. Arnthrúdur ei pysty lopettamaan, vaikka tietääkin että nyt pitäisi ajatella Annaa.
Toisaalla Anna ajattelee yhteistä elämäänsä Z:n kanssa. Jokainen Z:n rakastetulleen kirjoittama kirje tuo Annan mieleen muistoja samalla kun hän heittelee niitä tuleen.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Grímsdóttir ja rakastuin kieleen heti. Kerronta on runollista ja kaunista, paikoin vertauskuvallista. Kirjan teemat ovat puhuttelevia, isoja teemoja joista jokainen yksinäänkin olisi riittänyt kirjan aiheeksi. Tunnelmaltaan Z-rakkaustarina muistutti paljon Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, joka on yksi suosikeistani.

Riesco: Ars Magica

Otava 2011
Espanjankielinen alkuteos: Ars Magica 2007
Suomentaja: Anu Partanen

"Maaginen lukuromaani noitavainojen ajan Espanjasta,
järjen ja rakkauden kamppailusta kidutusta, kuolemaa ja juonitteluja vastan."

Vuonna 1610 noitavainot kylvävät pelkoa Espanjassa. Inkvisiittori Salzarin tehtävänä on löytää ja ottaa kiinni noituudesta epäiltyjä. Salzar on kuitenkin alkanut kyseenalaistaa jumalan, ja täten myöskin paholaisen ja noituuden olemassaolon. Salazarin tyyli löytää noituusepäilyille maallisia selityksiä ei miellytä korkeampia tahoja, jotka haluavat pitää kansan paholaisen pelossa jotta he turvaituisivat kirkkoon.
Kirjan historialliset hahmot, tapahtumat ja päivämäärät ovat todellisia.

Kiinnostuin kirjasta heti kun sen lehdestä bongasin. Noituus ja noitavainot on aiheena mielenkiintoinen, mutta tässä kirjassa toteutus ei nyt ihan toiminut. Henkilöhahmoja oli liikaa, nimissä oli vaikeaa pysyä mukana. Ihmiset jäivät jotenkin kovin irrallisiksi, ainoastaan Salzarin hahmossa oli syvyyttä. Inkivisiittorin uskon horjumisen pohdinta olikin kirjan mielenkiintoisinta antia.

Kirjan etukannessa lukee: "Rovioiden varjossa, synkimpien juonien keskellä, syttyy traaginen rakkaus." Rakkaustarinaa on kuitenkaan turha odottaa. Tämä "traaginen rakkaus" on pienenpieni sivujuoni ja melko tökerösti kehitelty.  Kirjan ongelma ehkä olikin se, ettei mikään sen osa-alueista syventynyt vaan kaikki tapahtumat jäivät vähän pinnalliseksi.

Ars Magica ei kolahtanut. Lukeminen oli hidasta, tarina ei imaissut mukaansa missään vaiheessa ja oli jopa vähällä jäädä kesken.

Janouch: Läheinen

 



Otava 2005
Ruotsinkielinen alkuteos: Anhöring 2004
Suomentaja: Sanna Manninen







 "Läheinen on omaelämäkerrallinen romaani avioliittohelvetistä. Romaanin Rickard on kaikkien tuntema klubiguru, komea, lennokas ja lahjakas. Marisa ei epäröi kun mies marssii hänen yksinhuoltajan elämäänsä. Kosii, tahtoo lapsen, toisen ja kolmannen. Mutta Rickard on lähes aina humalassa. Hän lähtee kavereiden kanssa yhdelle ja palaa kaatokännissä. Kun hän alkaa vetää kokaiinia, elämä lähtee kohti täydellistä tuhoa. "

Richard on hyvännäköinen mies josta kaikki pitävät ja Marisa rakastuu sokeasti. Alusta asti Richard juo, mutta Marisa ei halua nähdä miehensä alkoholiongelmaa. Missä oikeastaan menee normaaliuden ja ongelman raja? Vuosien kuluessa Richardin ongelma syvenee, kuvaan astuu myös kokaiini. Tässä vaiheessa Marisa on kuitenkin jo liian kiinni Richardissa, läheisriippuvainen, joka ei enää ymmärrä omaa ja lastensa parasta. Alkaa kamppailu päihteitä vastaan, lopettamisen ja retkahtamisen pitkä tie.

Läheinen ei ole varsinaisesti tositapahtuma, mutta pohjautuu voimakkaasti kirjailija Katerina Janouchin omiin kokoemuksiin alkoholistimiehensä kanssa. Siinä valossa onkin kummallista, kuinka kliseinen kirja on. Se ei tarjoa aiheeseen mitään uutta näkökulmaa, kaikki on sanottu monta kertaa ennenkin. Monissa paikoin Marisan hahmo ärsytti, "mikset nyt jo ota lapsia mukaan ja lähde meneen, herää jo!". Marisan sinisilmäisyys ja uhrautuvaisuus ovat tietysti osa läheisriipuvaisen taudinkuvaa, mutta silti se oli paikoittain raivostuttavaa. Richard taas on itsekeskeinen manipuloija, kuten addiktit yleensä on. Tarina oli itseään toistava ja kieli oli yksinkertaista ja töksähtelevää. Kirja vaikutti aiheen perusteella mielenkiintoiselta, mutta ei vastannut odotuksia.

Picoult: Koruton totuus

 

Karisto 2007
Englanninkielinen alkuteos: Plain truth 2000
Suomentaja: Tytti Träff







 "Pennsylvanian amish-yhteisön idyllinen rauha järkkyy, kun erään maatalon navetasta löytyy vastasyntyneen vauvan ruumis. Tapaus järkyttää koko Lancasterin piirikuntaa, mutta poliisitutkinnassa paljastuu jotain vieläkin tyrmistyttävämpää: aihetodisteiden valossa näyttää siltä, että vauva on surmattu ja että sen on tehnyt lapsen oma äiti, kahdeksantoistavuotias naimaton amishtyttö. Tapaus osoittautuu kovaksi pähkinäksi myös suurkaupungin juristille, joka astuu myrskyn silmään puolustamaan nuorta Katie Fisheriä."

Jodi Picoultin Koruton totuus jätti kylmäksi. Kirjassa oli paljon kiinostavia aiheita joihin olisi voinut paneutua, kuten amish-yhteisön elämä ja tavat, syyllisyys, lapsenmurhan tematiikka ja kulttuurien yhteentörmäys. Asioiden käsittely jäi kuitenkin kaikilla osa-alueilla kovin pinnalliseksi ja kliseiseksi koska kirjaan oli ympätty liikaa kaikkea. Puolustusasianajajan henkilökohtaisen romanssin seuraaminen esimerkiksi oli täysin turhaa ja puuduttavaa. Kaikenkaikkiaan kirja oli liian dekkarimainen omaan makuuni. Jonkin verran kirja kuitenkin onnistui valottaamaan amish-yhteisön tapoja ja uskomuksia. Amishien käsitys syntien tunnustamisesta ja anteeksiannosta oli mielenkiintoinen ja uusi juttu minulle. Hämmästyin myös siitä, kuinka meikäläisittäin normaalia elämää tiukan pidättyväisinä pidetyt amish-nuoretkin elävät teini-iän vuosinaan.

Kirjahyllyssä odottaa lukuvuoroa Jodi Picoultin kouluampumisesta kertova Yhdeksäntoista minuuttia, jonka odotan arvioiden perusteella olevan Korutonta totuutta parempi.

Swärd: Viimeiseen hengenvetoon

 


Otava2011

Ruotsinkielinen alkuteos: Till sista andetaget
Suomentaja: Katriina Huttunen

 

Tämä ei taida olla paras mahdollinen kirja uuden kirjablogin ensimmäiseksi postaukseksi. Tästä on vaikea sanoa mitään. Laskin kirjan juuri käsistäni ja olen ehkä vielä liian hämmentynyt muodostamaan mielipidettä.

Ruotsalainen Swärd on kirjoittanut moniselitteisen tarinan rakkaudesta ja aikuiseksi kasvamisesta. Lo on 7-vuotias kohdatessaan itseään kuusi vuotta vanhemman Lukasin maastopalon roihutessa Skoonessa. Samalla hetkellä syttyy rakkaus joka muuttaa kaiken. Lo ja Lukas löytävät toisistaan jotakin hyvin syvää, erilaisista lähtökohdistaan huolimatta. Vuosien saatossa Lukas kasvaa aikuiseksi, kuten Lokin paljon myöhemmin. Lukas odottaa. Lon ja Lukasin yhteisen maailman tunnelma on pysähtynyt ja taianomainen. Heidän suhteensa on intenssiivinen, mutta viaton, toisin kuin muut luulevat. Kaiken mikä ei ole viatonta Lo säästää aikaan, jolloin hän kulkee maailmalla taskussaan kirje Lukasilta.

Nyt hetken kirjaa sulateltuani voin sanoa, että pidin siitä todella paljon. Swärdin kieli on kaunista. Tarinassa vilisee hienoja yksittäisiä lauseita ja kerronta on sujuvaa ja mukaansatempaavaa silloinkin kun itse tarina junnaa hieman paikallaan. Lon hahmo on loistavasti rakennettu ja kaikissa ikävaiheissaan mielenkiintoinen. Alunperin kiinnostuin kirjasta luettuani Helsingin Sanomien arvion, jossa kirjalla epäillään olevan mahdollisuuksia jopa uudeksi kulttiklassikoksi. Jää nähtäväksi, mutta en ihmettele jos näin käy.